Opinto-opas
Tutustu opintojen sisältöön opinto-oppaassa
Lue lisää
Opiskelijana hankit tietoa uusista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lähestymistavoista ja työmenetelmistä sekä paneudut työelämän kehittämistehtäviin. Opiskelu tapahtuu osittain englanniksi. Opinnäytetöiden aiheet kytketään Kymenlaakson aluetta koskeviin terveyden edistämisen hankkeisiin.
Koulutuksesta valmistuneet osaavat kehittää palvelukokonaisuuksia sekä hallitsevat osaamista kehittävän johtamistavan erilaisissa toimintaympäristöissä.
Opiskelijana saat valmiudet toimia työyhteisöjen terveyttä edistävän toiminnan suunnittelu- ja kehittämistehtävissä, asiantuntijatehtävissä sekä projekti- ja hallinnollisissa tehtävissä.
Koulutus antaa valmiudet myös sosiaali- ja terveysalan yksiköiden esimiestehtäviin. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto tuottaa saman kelpoisuuden virkoihin ja tehtäviin kuin ylempi korkeakoulututkinto.
Koulutuksen osaamiskokonaisuudet ovat
Syventävien opintojen keskeinen sisältö muodostuu väestön, yhteisön ja yksilön hyvinvoinnin ja terveyden riskitekijöiden arvioinnista, epidemiologisen tiedon käytöstä, terveyden edistämisen teorioista ja malleista sekä terveyden edistämisen menetelmien opinnoista.
Hyvinvointistrategioiden merkitys väestön hyvinvoinnin rakentumisessa ja vapaaehtoisjärjestöjen rooli muodostavat osan syventävistä opinnoista.
Sosiaali- ja terveysalan johtamisen erityispiirteiden vuoksi sosiaali- ja terveydenhuollon johtaminen, ohjaus ja valvonta sisältyvät syventäviin opintoihin.
Täydentävät johtamisopinnot keskittyvät ihmisten johtamiseen, lähiesimiestyöhön, työhyvinvointiin ja johtamisjärjestelmiin. Täydentävät opinnot suoritetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Master Schoolissa, joka on ylempiä AMK-tutkintoja yhdistävä toimintakonsepti.
Opiskelua monimuotoisesti
Opetus muodostuu lähipäivistä koulussa ja verkossa toteutetuista opinnoista. Opiskelu sisältää elektronista tiedonhankintaa, itsenäistä perehtymistä aihealueisiin, kirjallisia tehtäviä, pienryhmätyöskentelyä ja tehtävien vertaisarviointia verkossa, seminaariesityksiä ja projektityöskentelyä.
Opiskelu edellyttää osallistumista 3-5 lähipäivään kuukaudessa, itsenäistä tiedonhankintaa, hyviä verkkoyhteyksiä, tietotekniikkaa ja aktiivista, aikataulutettua verkkotyöskentelyä opiskelijatovereiden kanssa.
Lähipäivät toteutetaan sekä Kotkassa että Kouvolassa. Täydentävät opintojaksot tarjotaan Master Schoolissa ja opintojaksoille osallistuu opiskelijoita myös muista koulutusohjelmista.
Syksyllä 2017 aloittavilta Xamkin opiskelijoilta edellytetään omien päätelaitteiden käyttöä (esim. kannettavia tietokoneita). Lisätietoja löydät Xamkin nettisivulta.
Terveyden edistämisen ylemmän AMK-koulutuksen suorittaneen mahdollisia tehtävänimikkeitä ovat:
Opiskelija voi profiloitua aiemman tutkintonsa tai luomansa osaamisalueen mukaan erilaisiin tehtäviin. Profiloitumista tukevat kehittämistyö ja vapaavalintaiset opinnot.
koulutusvastaava Marja-Leena Kauronen
puh. 044 702 8441
marja-leena.kauronen@xamk.fi
Hakijapalvelut
puh. 044 702 8891
admissions@xamk.fi
This is staging